Turun Seniorinorssit ry


Yhdistyksestä
Yhdistyksen säännöt
Vuoden 2018 Seniorinorssi
Vuoden Seniorinorssit
Vuosikokouspöytäkirjat
Toimintasuunnitelmat
Toimintakertomukset
Vuoden 2018 Seniorinorssi


OHJAAJA, KIRJAILIJA JUSSI HELMINEN


Jussi Kalevi Helminen, ohjaaja, näytelmäkirjailija ja teatterinjohtaja (josta virasta eläkkeelle 2014) on syntynyt vuonna 1947 Turussa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun normaalilyseosta 1967.

 

Helminen opiskeli Teatterikoulussa ja suoritti koulun teatteritutkinnon vuonna 1971.

 

Hänen näyttämöuransa katsotaan alkaneen Turun ylioppilasteatterista. 1970-luvun alusta lähtien Helminen oli mukana Ahaa-teatterin toiminnassa tekemässä lasten- ja nuorten teatteria.

 

Helminen siirtyi ohjaajasta teatterinjohtajaksi Oulun kaupunginteatteriin, jossa hän toimi vuodet 1986–1990. Tämän jälkeen hän toimi Tampereen Työväen Teatterissa, vuosina 1990–1998. Hänen Tampereen-johtajakaudellaan teatteriin saatiin uusi johtosääntö, jossa päätösvalta teatterin ohjelmistosta annettiin teatterinjohtajalle. Espoon kaupunginteatterissa hän toimi vuodesta 2000 vuoteen 2013, eläkkeelle jäämiseensä asti. Helminen ajoi Espoon-virassaan näkyvästi uuden teatteritalon rakentamista Espooseen, ja vuonna 2011 Länsiväylä-lehti nimesi hänen ponnistuksensa Vuoden kaupunkiteoksi.

 

Helmiselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1997. Vuonna 2010 Ruotsin kuningas nimitti hänet Pohjantähden ritarikunnan ritariksi hänen ansioistaan pohjoismaisen teatteriyhteistyön edistäjänä.

 

https://naytelmat.fi/a/jussi-helminen